Raamatussa kaikki suuri alkoi Jumalan kohtaamisesta, ja uskon, että niin se on tänäkin päivänä, sillä Jumala ei ole muuttunut. Minun todistukseni Jumalan kohtaamisesta alkaa hengellisestä erämaavaiheesta, josta löysin itseni noin vuonna 2004. Sisälläni oli Jumalan antama kutsu ja halu palvella Herraa. Tämä halu oli syttynyt jo nuoruusvuosina, kun Jumala oli pelastanut minut ihmeellisesti kuolemasta ja puhunut minulle. Se vahvistui vain käydessäni kokouksissa ja konferensseissa kuuntelemassa puhujia, jotka kertoivat Jumalan voimasta, uskosta ja tulesta. Halusin sitä, mutta en tiennyt, miten sitä saada. Luin hyviä kirjoja, palvelin seurakunnassa, opettelin Raamattua ulkoa ja tein kaikenlaista, minkä olisi pitänyt tuoda elämään Hengen voimaa. En kuitenkaan saanut rukouselämääni voimaa enkä jokapäiväistä yhteyttä Jumalaan. Kaiken tekemäni jälkeen, kun olin yksinäni, pelko hiipi sydämeeni ja olin voimaton esimerkiksi masentavia ajatuksia vastaan. Ihmettelin, mistä tämä johtui. Kyselin jatkuvasti itseltäni: miksi minulla ei ole sisäistä voimaa?
Itkin tätä asiaa viisaalle äidilleni ja seurakuntamme silloiselle pastorille Pirjo Valtaselle monia kertoja. Hän muistutti minua siitä, että minä en ollut kohdannut Jumalaa. Ihmettelin, miten niin en ollut? Hän oli pelastanut minut kuolemalta sairaalassa, olin kuullut Hänen selvän äänensä ja kokenut Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa elämässäni. Miten niin en ollut kohdannut Jumalaa? Ja miten sinä edes kohtaat Jumalan? Mitä se kohtaaminen on? Tämä oli vieras alue minulle. Kaikki maailmankuulut julistajat, joita kuuntelin, kertoivat minulle elämästä jälkeen Jumalan kohtaamisen ja siitä, kuinka Jumalan tuli syttyi heidän elämäänsä. Mutta kuinka päästä tuohon pisteeseen?
Yritin etsiä ympäriltäni nuoria tai vanhempia ihmisiä, jotka olisivat voineet kertoa minulle, miten saada tuo kohtaaminen. Mutta rehellisyyden nimissä minun täytyy sanoa, että vuosina 2004-2008 en löytänyt monia, jotka edes ymmärsivät, mistä puhuin.
Seurakunnassamme kävi noina vuosina paljon puhujia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kaikki kyllä profetoivat ylleni Jumalan suunnitelmaa, mutta se vain lisäsi ahdistustani, sillä kyselin koko ajan: ”Kyllä, mutta missä on voima?”
Kun ihminen pettyy monta kertaa eikä pääse siihen, mitä toivoo, lopulta hän menettää innon yrittää. Vuonna 2006 olin sisäisesti siinä tilassa. Olin yrittänyt hyvin tietoisesti saada voimaa, mutta sitä vain ei tullut. Seuraavat kaksi vuotta kuuntelin julistusta kokouksissa, mutta en jaksanut innostua. Rukoukseni olivat ahdistuneen huokauksia, ja sanoin Jumalalle: ”Haluaisin uskoa, että minullekin on voima varattuna, mutta miten ja milloin?” Ja Jumala oli hiljaa. En tiennyt sitä silloin, mutta noina vuosina minä tyhjennyin kaikesta omasta yrityksestä. Minun ahdistukseni ja haluni saada todellinen voima kaivoivat auki omaa ehtymätöntä lähdettä elämääni.
En tiennyt sitä silloin, mutta noina vuosina minä tyhjennyin kaikesta omasta yrityksestä. Minun ahdistukseni ja haluni saada todellinen voima kaivoivat auki omaa ehtymätöntä lähdettä elämääni.
Nuo erämaavuodet olivat siis selviytymistä, ja niistä viimeisin oli todella ahdistava. Ahdistus tuntui sisälläni kivulta, joka teki kaikesta hyvästä elämässäni merkityksetöntä. Itkin paljon ja välillä itkin itseni uneen iltaisin. Kun vuosi 2008 alkoi, olin tyhjä ja tietämättäni valmis Jumalan kohtaamiselle.
Keväällä 2008 alkoi Floridassa, Lakelandissä kuuluisa useita kuukausia kestävä herätys. Vanhempani ja koko seurakunta olivat innoissaan. Vanhempani kävivät herätyksessä Yhdysvalloissa. Minä katsoin kokouksia netistä, koska niissä oleva hyvä ilmapiiri ja ylistys helpottivat oloani, mutta olin edelleen sisäisesti lukossa. Minulla ei ollut mitään annettavaa ja tiesin, että se ei ollut normaalia Jeesuksen haluamaa uskovan elämää. Tähän aikaan aloitettiin kerran viikossa kokoontuvat nuorten aikuisten rukousilta seurakunnassamme. Kävimme siellä vuorotellen mieheni kanssa pienten lasten takia, mutta mieheni kävi useammin. Hän yritti saada minutkin menemään, mutta en halunnut, koska en rukoillut siellä ja istuin vain hiljaa.
Eräänä keskiviikkona kesällä 2008, kun olin taas allapäin, mieheni rohkaisi minua menemään rukousiltaan ja melkein työnsi minut ulos ovesta. Menin kokoukseen.
Nuoret kertoivat, että edellisen illan seurakunnan rukouskokouksessa oli julistettu iloa ihmisten ylle. He halusivat rukoilla sitä lisää. Joten he rukoilivat, ja minä kuuntelin.
Yhtäkkiä aloin tuntea jotain nousevan vatsastani ylöspäin. Se oli kuin kuplintaa, joka pyrki ulos kohti kurkkuani. Minä puristin suuni kiinni ja ihmettelin, mitä oli tapahtumassa. Jouduin keskittämään voimani, jotta en olisi alkanut kikattaa. En halunnut tehdä mitään show’ta, sillä en pitänyt huomiosta. Eihän minulla ollut edes mitään naurunaihetta.
Se oli kuin kuplintaa, joka pyrki ulos kohti kurkkuani. Minä puristin suuni kiinni ja ihmettelin, mitä oli tapahtumassa.
Kuulin korvissani Pyhän Hengen äänen, joka sanoi: “Päästä se ulos!”. Lyhyen kamppailun jälkeen sanoin itselleni: “Mitä sinulla on menetettävää, Anne-Mari? Päästä se ulos.” Ja minä aloin nauraa, hekottaa, kikattaa ja tipuin tuolilta maahan. Muutkin alkoivat nauraa. Kukaan ei voinut enää rukoilla. Olimme täynnä Pyhän Hengen iloa. Naurukokous kesti noin kaksi tuntia. Kokouksen päätyttyä hoipuin Jyväskylän keskustan pääkadulle ja istuin siellä maassa nauramassa. Tajusin, että jotain oli tapahtumassa minussa. Tätä naurua jatkui kotona, kokouksissa ja kaikkialla seuraavat kolme kuukautta. En enää välittänyt, mitä ihmiset ajattelivat, ja nauroin ajatukselle siitä, että pelkäsin tai olin masentunut. Nauroin kaikelle. Ihmiset sanoivat: “Mitä sinulle tapahtui? Sinä kuljit vuosia seinänvieriä pitkin hiljaa, mutta nyt aivan kuin räjähdit eloon.”
En enää välittänyt, mitä ihmiset ajattelivat, ja nauroin ajatukselle siitä, että pelkäsin tai olin masentunut.
Tämä Jumalan uskollisuus, hyvyys ja voima, joka kohtasi minut, teki lähtemättömän vaikutuksen elämääni. Aloin julistaa Jumalan sanaa kokouksissa pian sen jälkeen enkä ole lopettanut. Lähdin seuraamaan hänen suunnitelmaansa elämälleni. Ja pelkkä ajatuskin siitä, että Jumalan voima ei kulkisi minun kanssani, saa minut nauramaan.
Myöhemmin ihmiset ovat ihmetelleet: miten olet niin vahva? Miten olet pystynyt pitämään tulta palavana vaikeissa olosuhteissa? No nyt tiedät, etten se ole minä vaan se on Jumalan voima, joka asuu minussa. (Room 8:14)
